(Teksti Avain-lehteen) Kysyi eräs lapsi heti vaalipäivän jälkeisenä maanantaina, kun arki alkoi. Eipä tullut ei, mutta tuli viisaampi ja kiinnostavaa kokemusta rikkaampi ihminen, joka on täynnä intoa ja uusia ideoita tulevaisuutta varten.

Oli vaalisahdin keittämistä, metalliromukeräystä ja kirpparitapahtumia. Hevosen selkäänkin pääsin pitkästä aikaa! Ja niin valtavasti uusia, kiinnostavia ihmisiä ja ihmistarinoita! Tein hyviä kirjoituksia ja huonoja kirjoituksia, oli tukku noloja, epäonnistuneita puheita ja paneeleita sekä onneksi liuta onnistumisiakin – vaalikampanjani hymyilyttää yhä. Tuli avattuakin se innokkaasti ainakin kolmeen kertaan. Tuli myös työllistettyä iso porukka kampanjaani läheltä ja kaukaa sekä ystävystyttyä monen kanssa. Ensikertalaisena olen vaalikokemuksesta häkeltynyt ja vielä häkeltyneempi saamistani 2 421 äänestä, joilla pääsin Uudellamaalla toiselle varasijalle.

Olisi voinut käydä toisinkin. Poliittista kokemusta minulla kyllä jo on: Olen Vihdissä toisen kauden kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen sekä Keskustan Vihdin kunnallisjärjestön puheenjohtaja. Vaalikampanjan rahoitus sen sijaan mietitytti alusta lähtien. Olen ollut pitkään neljän lapseni lähihuoltaja – nyt kolme jo onneksi nipin napin täysi-ikäisiä – ja vaalibudjettini oli sen mukainen: 6 500€. Uskoin siihen, että hyvällä suunnittelulla, pitkäjänteisellä työllä sekä hyvien ihmisten avustuksella onnistuminen on mahdollista.

Yksi kampanjani tavoitteista olikin osoittaa ainakin itselleni, että pienehköllä budjetilla on mahdollista saada hyvä tulos. Minulle demokratia tarkoittaa myös sitä, että jokaisella tavallisellakin suomalaisella on mahdollisuus päästä kansanedustajaksi. Pidän tärkeänä, että kansanedustajina on ihmisiä, joilla on kokemusta monenlaisesta arkielämästä ja arjen ongelmista.

Päätinkin painottaa vaaliteemoissani asioita, joista minulla on eniten arkikokemusta: koulutusta, varhaiskasvatusta, perheiden ja vanhusten arkea, luontoa. Vaalien aikana ja nyt niiden jälkeen puhutaan paljon talouskasvusta. Minun näkökulmastani kasvu alkaa lapsista ja nuorista. Koulutus ja hyvä päivähoitojärjestelmä on menestyksemme kivijalka ja samanarvoisuuden tae – niitä on paitsi vaalittava, myös kehitettävä. Toivon totisesti, että keskusta havittelee ja saa opetusministerin salkun! Hyvät pisa-tulokset eivät ole itsestäänselvyys, vaan monenlaisia riskejä on näkyvissä. Niin päiväkodeissa kuin kouluissakin on yhä enemmän myös entistä huonommin voivia lapsia. Heitä ja heidän perheitään on pystyttävä auttamaan aikaisemmin. Painopistettä on väännettävä vaikka väkisin matalankynnyksen palveluiden ja ennaltaehkäisyn suuntaan. Toivon myös sitä, että puolueemme muistaa kuulla ja hyödyntää omiakin asiantuntijoitaan – meitä innokkaita on paljon!

Keskustanaisilla oli tärkeä osuus kampanjassani – naisten kiertue toi näkyvyyttä, ja yhteismainokset olivat näyttäviä sekä huomattavasti edullisempia kuin yhden naisen mainokset. Yhdessä oli hauska tehdä töitä. Harmillista vain, ettei toreilla ja tapahtumissa ehtinyt tutustua kuin pintaraapaisun verran aatesisariin. Olisinkin toivonut, että olisimme ehtineet olla yhdessä enemmän! Aloitetaan siis ensi kerralla hyvissä ajoin! Tehdään vaikka yhteisvideo jo tammikuussa – tulisi harjoiteltua samalla mahdollisesti isompiakin kuvauksia varten.

Yksi asia tuli kampanjan pyörteissä harvinaisen selväksi: Kampanjan aikana ehdokasta ja hänen tukijoukkojaan ei voi kannustaa, tukea ja kehua liikaa! Olen kiitollinen kaikesta saamastani avusta – on ollut ilo tehdä töitä yhdessä!

Kiitos ja näkemisiin!