– Meillä menee hyvin, iloitsivat Vihdin keskustanaiset naisten päivän kunniaksi järjestetyllä kuntavaalikävelyllä. – Näissä vaaleissa meillä on naisia ehdokkaina enemmän kuin aiemmin – 16, ja uusia naisia olemme onnistuneet innostamaan mukaan peräti 11, kertoi keskustanaisten Uudenmaan piirin puheenjohtaja Heidi Nordman.
Kävelylle osallistunut uusi ehdokas Marja-Liisa Mäkelä kertoi omasta ehdokkaaksi lähtemisestään.
– Lähdin ehdokkaaksi, kun eräs tuttavani pyysi ja vakuutteli, että se voisi olla minulle sopivaa. Hän oli ollut yhteydessä Varpu-Leena Malmgreniin, joka sitten soitti minulle. Kun päätin ryhtyä ehdokkaaksi, moni kannusti ja sanoi, että tuo on sinun juttusi. Tietysti olen monessa asiassa noviisi, mutta toisaalta yli nelikymppiselle on ehtinyt kertyä monenlaista kokemusta työelämästä ja elämästä yleensä. Koen, että on hyvä antaa omasta osaamisestaan myös toisille, jos mahdollista. Valitsin keskustan, koska se on iso maltillinen puolue ja mielestäni luotettava.
Riina Hankaa Oinasjoelta puolestaan kertoi omasta ehdokkuudestaan.
– Lähdin mukaan, sillä haluan oppia uutta. En ole aikaisemmin ollut mukana politiikassa. Yhteisiin asioihin vaikuttaminen kiinnostaa. Olen sitoutumattomana keskustan listalla. Valitsin keskustan, koska sieltä oltiin aktiivisesti yhteydessä.
Maritta Kallio-Inkiselle keskusta oli helppo valinta, – Olen jo nuorempana ollut mukana keskustahenkisessä nuorisoseurassa Viitasaarella. Lähdin ehdolle, koska olen jo pitkään tuntenut suurta paloa vaikuttaa itseäni ja monia muitakin koskeviin tärkeisiin asioihin. En paljoakaan miettinyt, kun minua kysyttiin mukaan yhteisiin talkoisiin.
Sote-uudistuksessa naiset keskiössä
Keskustanaiset kävivät naistenpäivän kuntavaalikävelyllään katsastamassa ulkoapäin Karviaisen tulevat Nummelan tilat Ojakkalantiellä. Toimitilaan ovat siirtymässä mm. kaikki perhepalvelut: perhesosiaalityö, perheneuvola, erityispalvelujen yksikkö sekä nuorisoasema. – Keskittäminen saman katon alle sujuvoittaa varmastikin henkilöstön yhteistyötä ja parantaa siten palveluakin, naiset tuumivat.
Keskunaiset muistuttavat valtakunnallisissa kuntavaaliteeseissään, että sote-uudistus koskettaa naisia voimakkaasti, koska heitä on henkilöstöstä n. 90 %. Ilman heitä uudistus ei onnistu. Sen toteutuksessa onkin kuunneltava henkilökuntaa tarkasti, ja heidän on voitava vaikuttaa myös siihen, miten uudistus käytännössä toteutetaan.
Keskustanaisten valtakunnallisissa teemoissa painotetaan myös terveyden edistämistä ja ennalta ehkäisevään toimintaan panostamista sekä päätöksen teon vaikutusten arvioimista esimerkiksi lasten näkökulmasta. Myös opetuksen digitaalistuminen nostetaan esiin: keskustanaisille on tärkeää, että lapsilla on oltava siihen tasaveroiset mahdolisuudet asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi on huolehdittava opettajien koulutuksesta. – Nämä ovat myös meille tärkeitä asioita, vaikka meillä on monia muitakin teemoja, kuten yrittäjyys, järjestötyön kehittäminen, iäkkäiden palvelut, opetus, luontomatkailun ja kylien kehittäminen, Vihdin kunnallisjärjestön puheenjohtaja Sari Metsäkivi kertoo.
Lenkiltä palattaessa naisia odotti iloinen yllätys: Piste Kirppiksen puuhamies Jouko Lindfors keräsi pisteet kotiin antamalla naistenpäivän ruusut jokaiselle naiselle ja tarjoamalla kahvit.
Keskustanaiset lenkkeilevät ennen vaaleja vielä kaksi kertaa: ke 22.3. ja ke 5.4. Kuntavaalikävelylle ovat tervetulleita kaikki, myös miehet. – Tulkaahan jututtamaan ajakohtaisista kunta-asioista. Tunnistatte meidät Keskustanaisten pinkeistä liiveistä niin lenkillä kuin teltallakin. Kävelykohteita ei ole vielä päätetty, mutta vinkkejä otetaan vastaan, toteaa Vihdin naisyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Kontio.