Viime vuosina on päädytty hankalaan tilanteeseen. Perusopetuksen valtionosuus on vähentynyt, ja kuntien rahoitusosuus on lisääntynyt roimasti. Samansuuntainen tilanne on lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa sekä nuorisopalveluissa.
Niukan perusrahoituksen lisäksi valtio on myöntänyt määrärahoja, avustuksia ja hankerahoitusta. Voinee sanoa, että niistä on tullut kirjava mutta pysyvä järjestelmä, joka myös ohjaa kuntien toimintaa. Esimerkiksi monen kunnan pienet ryhmäkoot ovat olleet Perusopetus paremmaksi -rahoituksen (POP-rahan) varassa, ja nyt kun rahoitus tiputettiin 60 miljoonasta 30 miljoonaan, moni kunta on pulassa. Lisäksi valtionosuuksien leikkaukset ja huono kuntatalous pakottavat kuntia suurentamaan ryhmäkokoja, ja silloin määrärahaa ei edes ole mahdollista saada. Kohtuullinen ryhmäkoko on kuitenkin alaluokilla oppimisen kulmakivi. Myös koulujen tietotekniikan osaamisen kehittäminen on useissa kunnissa hankkeiden ja määrärahojen varassa, vaikka tulevassa opetussuunnitelmassakin tietotekniikan käyttöä painotetaan ja vuonna 2016 lukioissa alkavat sähköiset yo-kirjoitukset.
Nuorten etsintä osa nuorisolakia, mutta avustus haettava vuosittain
Nuorisotyön puolellakin tilanne on ikävä. Kunnat päättävät nuorisotyöhön käytettävistä rahoista, ja yleensä budjetti on hyvin pieni, vaikka nuorisotyön tarve on suuri. Valtion osuus kattaa vain noin 4 % kuntien nuorisotoimen kokonaismenoista. Sen lisäksi on sitten hankerahoitusta ja vuosittain haettavaa valtionavustusta.
Kuntien on pakko toteuttaa etsivää nuorisotyötä. Käytännössä työntekijät on kuitenkin palkattu valtionavustuksen turvin, ja kunnat maksavat omarahoitusosuuden. Myös työpajatoiminta on kirjattu lakiin ja avustuksen varassa, mutta se ei ole pakollista. Etsivää nuorisotyötä on kuitenkin vaikea toteuttaa, jos ei ole työpajatoimintaa. Valtionavustus on määräaikaista rahoitusta, ja se tarkoittaa myös määräaikaisia työsopimuksia, ja ne taas aiheuttavat usein työntekijöiden vaihtumisen. Onkin hyvin ristiriitaista, että etsivä nuorisotyö edellyttää työntekijältä pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista, mutta käytännössä he ovatkin pätkätyöläisiä, joiden työn tulevaisuus on epävarmaa. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat rinnalleen aikuisen, joka ei vaihdu vuoden välein toiseksi.
Hankerahoituksen ja avustusten pulmat
Määräaikaisten työsuhteiden lisäksi hankkeet ja avustukset aiheuttavat muitakin pulmia: Hyvätkin hankkeet lakkaavat usein silloin, kun hankerahoitus loppuu. Ne myös teettävät runsaasti paperityötä, koska hakemukset, tavoitteet ja raportit on laadittava vuosittain. Kaikki kunnat eivät myöskään pysty hyödyntämään hankkeita: jos kunnassa on niukasti henkilöstöä, tietoa ja resurssia ei ehkä ole riittävästi avustushakemusten tekemiseen.
Hanke vaatii aina myös kunnan rahoituksen, joten hankkeen omarahoitusosuus on usein pois perustyön rahoituksesta. Tänäkin syksynä monen kunnan talousarviossa todennäköisesti lukee: ”Hankkeille tullaan hakemaan jatkorahoitusta talousarviomäärärahojen puitteissa.” Osa kunnista jääkin kehityksen ulkopuolelle.
Hankerahat ja avustukset ovat toki tärkeitä, ja niiden avulla luodaan uutta ja pyritään toiminnallisiin muutoksiin. Ne ovat käytännössä myös korvamerkittyä rahaa, jonka tarkoitus on varmistaa, että raha todella menee koulutukseen ja nuorisotyöhön. Hankkeilla ei kuitenkaan voi korvata perusrahoitusta eikä ratkaista puutteita. Niin koulutus kuin nuorisotyökin vaativat jatkuvaa kehittämistä, ja on syytä tutkia, kannattaako osa hankerahoista ja avustuksista siirtää perusrahoitukseen. Perusasiat vaativat edelleen vankan perusrahoituksen.