Olen asunut monta vuotta kaupungissa kerrostalossa, ja se sopi mainiosti silloiseen elämäntilanteeseeni. Nyt asun perheeni kanssa metsän keskellä – lapsuudenkodissani, 1970-luvulla rakennetussa omakotitalossa. Kuten lähes kaikille suomalaisille, koti on minulle yksi tärkeimmistä paikoista. Metsäkivellä pohditut asiat antavat voimaa arkeen.

On tärkeää, että ihmisillä on vapaus valita asumismuotonsa. Pientaloasuminen on tulevaisuudessakin monen suomalaisen tavoitteena: Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen mukaan peräti 80% nuorista haluaa elää omakotitalossa. Suurin osa 18–30-vuotiaista nuorista unelmoi elämästä maaseudulla, kaupungin lähellä.

Omakotitaloasujia on viime vuosina huolestuttanut jatkuvasti kiristyneet vaatimukset energiatehokkuudesta ja ekologisuudesta. Tietoa on vaikeasti saatavilla ja kustannustehokkuudesta ei ole tietoakaan, koska vaihtoehtojen selvittely vaatii toisinaan todellista salapoliisityötä. Hankkeet ovat perusteltuja ja tarpeellisia, mutta ihmiset on jätetty melko yksin päätöksenteon ja investointien kanssa. Kun päätöksiä tehdään ja uudistuksia aloitetaan, ne pitää myös saattaa loppuun yhdessä ihmisten kanssa. Neuvontaa ja apua tarvitaan – siinä on parantamisen paikka.

On myös arvioitava paremmin päätösten kokonaisvaikutuksia. Äskettäin eduskunnan hyväksymät kiinteistöverolain muutokset nostavat kiinteistöveroa kymmenissä kunnissa. Samoin työmatkakulujen verovähennyksen omavastuuosuuden korottaminen osuu moniin omakotitaloasujiin, muista autoilun kuluista puhumattakaan. Joukkoliikennettä kyllä käytettäisiin enemmän, jos sitä olisi riittävästi.

On tärkeää, että pientaloasuminen ja maaseudulla asuminen ovat vaihtoehto myös tulevaisuudessa.