Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskushanke

30 maalis

(Keskustan ryhmäpuheenvuoro) On tärkeää, että tällaisena poikkeusaikana  pidämme kiinni tärkeistä tavoitteistamme. 

Tällainen on edellisessä pykälässä Turun tunnin junan yhtiön pääomittamiseen sitoutuminen, toinen on Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskushankkeen edistäminen. Se on valtava investointi, ja kaksiosaisen kokonaisuuden kustannusarvio on n. 50 miljoonaa. Toki tavoitehinta on alhaisempi.

On aivan ensiarvoisen tärkeää, että poikkeusaikana asiat valmistellaan hyvin ja tarkkaan harkiten. Elämme taloudellisesti haavoittuvaa ja epävarmaa aikaa, ja niskassamme on rutkasti käyttötalouden ja investointien talousarvioylityksiä viime vuodelta, kuten seuraavaksi käsiteltävästä pykälästäkin selviää. Talouden tasapainottamissuunnitelmaakin toteutetaan jo nyt. Jokainen investointi on valmisteltava ja harkittava tarkasti, ja erittäin tärkeää se on koulukeskuksen kaltaisen valtavan kalliin hankkeen kohdalla.

Tiedämme, että varhaiskasvatuspaikoille on Nummelassa tarvetta, ja kouluissakin on nyt ahdasta. Tiedämme, että Nummelan kasvaminen on Vihdille tärkeää. 

Toisaalta tiedämme myös sen, että Vihdin lasten määrä on huolestuttavasti laskussa ja tiedämme senkin, että kaikista ponnisteluistamme huolimatta Vihdin väkiluku laski viime vuonna 43 henkilöä.

Etelä-Nummelan hankkeen toteuttaminen kahdessa vaiheessa on hyvä asia, mutta vaikuttavatko tuoreet ennusteet ja toteutumat hankkeeseen enemmän?

Tässä kohdin on paikallaan tarkistaa, että hanke on aikataulultaan ja sisällöltään oikeanlainen. Ennen kuin asiassa edetään, oli viisasta palauttaa hankkeen tavoitteet ja laajuus lasten ja nuorten lautakunnan valmisteltavaksi, jotta tilannekuva selkiytyy ja täsmentyy.  Poikkeusaikana on arvostettava asiantuntijuutta ja hyvää valmistelua. Tarvitaan lisää faktaa, on hyvä olla varovainen ja tarkka. Etelä-Nummelan hanke on Vihdille tärkeä.

Myös se huolestuttaa, että Nummelan palloiluhallin yhteydessä  maaperä pääsi yllättämään ja kustannukset nousivat. Nyt alkaa olla viimeinen hetki varmistaa, kestääkö maaperä varmasti suuren Etelä-Nummelan hankkeen, ettei tule lisää yllättäviä kustannuksia. Tällaisin saattein keskustan valtuustoryhmä hyväksyy kunnanhallituksen esityksen.